sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Työn alla automatto

Jo esikoiseni Tähtisilmän syntymästä saakka mulla on ollut aikeissa tehdä itse automatto. Yhtä aloitinkin esikoisen vauva-aikana, mutta projekti kaatui lopulta omaan mahdottomuuteensa: olin haukannut liian ison palan, kun kuvittelin että jaksaisin ommella erikseen kaikki talot ja niihin vielä ikkunat, ovet ja muut yksityiskohdat. Sain valmiiksi 1/4 matosta, mutta enää ei ole huvittanut palata tuon projektin ääreen. Uusi inspis maton ompeluun syntyi hetken mielijohteesta IKEAssa, jossa törmäsin hauskaan TIDNY-kankaaseen. Kangas on täynnä taloja, kulkuneuvoja ja muita hauskoja pieniä yksityiskohtia! Tämänkertaisen automaton toteutan "kortteli" kerrallaan ja yhdistän lopuksi palaset isolle taustakankaalle. Toivottavasti tämä matto nyt tulee valmiiksi!


Aluksi leikkaan IKEAn TIDNY-kankaasta sopivia kuvia.


Sitten sommittelen kuvat sopivaksi kokonaisuudeksi yhteen kortteliin, harsin ne kiinni, ompelen ensin suoralla ompeleella kuvien ääriviivat kankaalle ja lopuksi siksakilla ääriviivojen yli.


Esimerkki valmiista "korttelista" - täytyyhän automatossa nyt olla mahdollisuus pulahtaa veteenkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa!