lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kuukauden positiiviset: Toukokuu

Tipulan haaste toukokuun positiivisista tuli minulle nyt hyvään kohtaan, sillä olen ollut viime aikoina vähän mieli maassa, väsynyt ja stressaantunut työasioihin ja kiireeseen liittyen. Lisäksi sairastuin vielä flunssaan, ja Omppuposki sai vauvarokon toukokuun viime päivillä - siispä kaikki energia on mennyt arjen pyörittämiseen puolikuntoisena. Olen muutenkin vähän taipuvainen vellomaan negatiivisissa jutuissa, murehdin paljon asioita etukäteen (usein turhaan) ja ehkä olen vähän pessimistikin monessa asiassa, vaikka katseen suuntaaminen eteenpäin olisi paljon hyödyllisempää. Onneksi Isäntä on optimisti isolla Oolla, ja tasapainottaa siten tilannetta kotona. Hyödyllisiä ovat myös tämän haasteen kaltaiset jutut, jotka saavat huomaamaan, kuinka monta positiivista asiaa menneestä kuusta kuitenkin löytyy. Tässä siis listausta toukokuuhuni mahtuneista iloisista asioista:
  • Saatiin kasattua kasvihuone ja täytettyä se taimilla
  • Piha on herännyt henkiin monien kukkivien kasvien kautta - niitä on ilo katsella
  • Grilli kaivettiin naftaliinista, ja maisteltiin ekat grillatut herkut: viskiglaseerattua kanaa, maissia ja persikoita
  • Isäntä putsasi parveekkeen, jossa syötiin jo ensimmäiset välipalat (= parvekepiknik)
  • Sain ikkunanpesuprojektin alkuun
  • Omppuposken (1,5v.) puheenkehitys on edennyt hurjaa vauhtia: yksittäisten sanojen joukossa vilisee jo joitakin kahden sanan ilmaisuja, joista ehdoton lempparini on "Kiitos äiti!"
  • On ollut hienoa huomata Tähtisilmän (3v.) sosiaalisten taitojen kehittymistä: hän otti hienosti kontaktia kerhokavereihinsa, joihin sattumalta törmäsimme puistossa
  • Lapset aloittivat yleisurheiluharjoitukset: opetellaan yhdessä monia tärkeitä taitoja, esim. oman vuoron odottamista
  • Pitkä lenkki tyttökavereiden kanssa - harvinaista luksusta, jossa yhdistyy kuntoilu ja höpöttely
  • Kesäloma on askeleen lähempänä!

2 kommenttia:

  1. Löysit monta ihanaa positiivista asiaa toukokuusta :) Ihanaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ihan mukavasti niitä löytyi :) Kiitos samoin sinulle Pia!

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!