lauantai 23. tammikuuta 2016

Uudet soppatuttavuudet

Näin joulumässäilyjen jälkeen on tehnyt mieli vähän keventää arkiruokia. Ja koska kaikki meistä syövät kuitenkin kunnon lounaan, ei mielestäni kevyt keitto sopivien lisukkeiden kanssa ole ollenkaan hullumpi päivällinen. Tällä viikolla kokeilussa on ollut kaksi uutuutta, joita teen varmasti toistekin. Miedon lempeät maut sopivat myös lasten makunystyröille.


Lehtikaalikeitto (ohje hieman mukaillen Kotivinkin numerosta 1/2016)

200g lehtikaalia
1 l maitoa
50g voita
5 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
ripaus muskottipähkinää


Huuhtele lehtikaalit, poista lehtiruoti ja suikaloi lehdet. Lämmitä maito. Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Kypsennä sekoitellen noin minuutti. Lisää maito pienissä erissä ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon lehtikaalisuikaleet ja mausteet. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 10 minuuttia. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella. Tarjoile keitettyjen kananmunanpuolikkaiden kanssa.

Lehtikaalikeitto näytti ja jopa maistui (Isäntää ja lapset eivät huomanneet eroa) erehdyttävästi pinaattikeitolta. Jos siis tykkäät pinaattikeitosta, pidät varmasti tästäkin.


Samettinen porkkanakeitto

10  porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
25g + 50g voita
1 tl suolaa
n. 5-7 dl vettä
2 dl maitoa


Kuori ja kuutioi porkkanat, pilko valkosipulinkynnet. Sulata 25 g voita kattilassa ja lisää joukkoon porkkanat ja valkosipulit. Kuullota miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää suola ja vettä niin paljon, että porkkanat peittyvät. Keitä kannen alla pehmeiksi. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää maito ja loppu voi, sekoita tasaiseksi.

Laitoin porkkanakeiton joukkoon vielä nokareen maustettua fraichea, ja keitto syötiin jouluisen mallaslimpun kera. Alkuperäisen reseptin löydät täältä, minun versioni oli tuunattu vähän arkisemmaksi ja lasten suuhun sopivammaksi.

Kevennätkö sinä keväällä? Mikä on lempikeittosi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa!