sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ajatuksia, suunnitelmia ja projekteja tulevaan syksyyn

Syksyn tunnistan ainakin omalla kohdallani siitä, että erilaiset projektit, suunnitelmat ja innostukset valtaavat mielen kesä(loma)n jälkeen. Näin tänäkin vuonna, vaikka "loma" tavallaan jatkuukin äitiys- ja vanhempainvapaan muodossa ensi kevääseen. Syksy on kuitenkin aikaa, jolloin aloitetaan harrastukset ja minä perinteisesti suuntaan tiukempaa katsetta ruokavalion suuntaan kesäherkuttelujen jälkeen. Mielessä pyörii monta muutakin kiinnostuksenkohdetta ja projektia, joista alla tarkemmin.


Minä itse
Kolmen lapsen jälkeen alkaa nyt tuntua siltä, että lapsiluku on täynnä. Niinpä nyt on sellainen olo, että tekisi mieli saada oma kroppa vakiinnutettua tiettyihin mittoihin. Kilo- ja senttitavoitteita mulla ei ole, vaan enemmän tavoittelen hyvää oloa, parempaa jaksamista ja omassa kehossa viihtymistä. Tavoitteena olisi myös lisätä kehon hallintaa ja vahvistaa keskivartalon syviä tukilihaksia, jotta välttyisin jokaista raskautta seuranneilta alaselkävaivoilta. Näihin tavoitteisiin pyrin liikuntaa lisäämällä ja syömisiä järkevöittämällä. Yhteen jumppaan jo ilmoittauduin, vaunulenkit olen myöskin aloittanut jo kesällä ja pilatesrullankin kaivoin vaatehuoneen perältä. Lisäksi aion haastaa itseni suorittamaan kuukaudenmittaiset kyykky- ja lankkuhaasteen, ja keväällä olisi mukava kokeilla juoksuhaastettakin. Mitään erityistä dieettiä en noudata, ei musta olisi kaalisoppadieetille tai karppaajaksi, eikä tällä hetkellä ole aikaa ja kiinnostusta laittaa monensorttista ruokaa, vaan samaa peruskotiruokaa koko perheelle. Tarkoitus olisi kuitenkin karsia turhia sokereita, kuten karkkeja ja jäätelöä.  


Koti
Turhan tavaran karsiminen (esim. marittaminen) on ollut paljon pinnalla viime aikoina, ja se kiinnostaa minuakin. Sain siivouskärpäsen pureman jo ennen synnytystä, ja silloin paljon tavaraa lähti autotalliin odottamaan loppusijoituspaikkaansa. Haluaisin käydä kodin läpi lattiasta kattoon ja lajitella tavarat roskiin meneviin, kirppistavaroihin ja kierrätettäviin. Sama pitäisi tehdä omalle vaatekaapille ja pikkuhiljaa lasten vaatteille, kun tyttö tuosta vähän kasvaa. Liittyen tuohon henkilökohtaiseen kunnonkohotus/kiinteytymisprojektiini en ole vielä vaatekaapin kimppuun viitsinyt käydä, koska tällä hetkellä käytän vielä paljon äitiys- ja imetysvaatteita, joten just nyt on vaikea arvioida, mihin tulen mahtumaan esim. puolen vuoden kuluttua.

Kotona haluaisin sisustaa uudelleen lastenhuoneita. Tyttö tarvitsee oman huoneen, johon olisi kiva laittaa jotain tyttömäistä sisustusta, ommella verhoja sun muuta. Pojat nukkuvat tällä hetkellä samassa huoneessa, ja myös sitä olisi kiva hiukan muokata. Meillä on yläkerrassa neljä makkaria, joista yksi on työhuoneena. Tähän asti huonejärjestys on elänyt paljonkin, kun tarpeet ovat vaihdelleet, ja elää varmaan siihen asti, kunnes kouluikäisinä jokaisen lapsen on tarkoitus saada oma huoneensa. Yläkerrassa oleillaan muutenkin aika vähän, lähinnä nukutaan, joten siksikään ei olla hirveästi panostettu huoneiden sisustukseen. Nyt kuitenkin mieli tekisi vähän satsata huoneiden viihtyvyyteen.


Haave
Olen aina haaveillut omasta nukkekodista, ja nyt kun saimme tytön, voisi tuon hankkimista harkitakin. Harmi vain, ettei tunnu löytyvän mieleistä kovin helposti. Nukkekoti saisi olla iso, lattialle tuleva, puuvalmis. Haluaisin sen laittaa alusta lähtien itse: maalata, tapetoida, sisustaa, tehdä mahdollisimman paljon kalusteita ja tavaroita itse pikkuhiljaa vuosien saatossa. Harmittaa, kun en pari vuotta sitten ostanut tuollaista nukketalon runkoa Puuilosta, olisi ollut edullinenkin. Jotkut myynnissä olevat ovat turhan prameita (sellaisia, joihin itse tehdyt kalusteet eivät tunnu sopivan) ja hintavia, eikä nettikirppiksilläkään ole onnistanut. Myös joku vanha, jalallinen kaappi kävisi tähän tarkoitukseen hyvin, mutta sellaistakaan ei ole silmiin osunut. Jos osaat vinkata, mistä nukketaloa kannattaisi lähteä ostamaan, kerro ihmeessä!

Joulu
Tunnustaudun kyllä täysin jouluihmiseksi, koska joulujutut alkavat pyöriä mielessä jo näin kesän loppupuolella. Tällä hetkellä on tekeillä yksi iso joulukalenteriprojekti lapsille, ja joululahjasuunnitelmat ovat kovassa vauhdissa, jotakin pientä jo toteutettunakin. Erityisesti tänä vuonna lahjoihin käytettävissä oleva aika on kuitenkin melko rajallinen, joten täytyisi säilyttää jokin realismi tässä hommassa eikä pettyä pahasti, jos joitain juttuja jää tekemättä. Tuleehan noita jouluja vielä :)


Mitä sinun syksyysi kuuluu?

6 kommenttia:

  1. Toi marittaminen mua kans kiinnnostais, toimisko se mulla ? Nukkekodista en enään vuosiin ole haaveillut. Mutta kiva kattella kun tekevät sinne kaikkea huonekaluja sekä syötävää, ne on ihanan miniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös ihastellut noita kaikkia minikalusteita ja -ruokia, mitä nukkekoteihin voi ostaa / tehdä itse :)

      Poista
  2. Hienoja tavoitteita! Itsellänikin menossa jonkunlainen kunnonkohotus-projekti ja järkevämmän ruokavalion opettelu. Joulu on minullakin ollut mielessä jo pidemmän aikaa - vuoden aikana on tapana kerätä lahjoja jo valmiiksi (tontut siis ovat jo liikkeellä) ja suunnittelin, että tänä jouluna äitini tulee meille eikä niin, että taas menemme totutusti hänen luokseen.
    Tuo nukkekoti-haaveesi kuulostaa ihanalta - toivottavasti sopiva aihio löytyy (pidän itsekin silmät ja korvat auki jos jotain ilmestyisi :)
    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä kunnonkohotus ja syömisten tarkkailu on jokasyksyistä (ja keväistä), kunnes marraskuun pimeät loskakelit lopulta tappavat innostuksen ja joulun alla herkuttelu vie taas voiton :)

      Myös jouluruokia suunnittelen pitkin syksyä. Nyt en ole vielä muuta päättänyt, kuin että aion kinkun sijaan tänä vuonna tilata savukalkkunan, kinkkua kun kuitenkin saamme sukulaisvierailujen yhteydessä.

      Kiva jos vinkkaat potentiaalisia nukkekoteja, mikäli sellaisia vastaan tulee :)

      Mukavaa viikonalkua sinullekin, Pia!

      Poista
  3. Minun pitäisi myös tehdä turhan tavaran karsinta!
    Ajattelin tässä syksyllä viedä tavaraa ja vaatetta kirpparille myyntiin.
    Ja kiva kuulla, että olet joulu ihminen niinkuin minäkin!😊
    Aloitan myös ajoissa joulun suunnittelun. Kun lapset olivat pieniä, olin jo tässä
    vaiheessa hankkinut muutaman joululahjan jemmaan.😀

    Nyt lapset alkaa olemaan jo niin isoja, että ei paljoa etukäteen voi ostaa.
    Tietävät tarkkaan mitä haluavat!

    Mukavaa tiistai päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, joulu on kyllä ollut jo monesti mielessä ;) Minäkin koitan bongailla lapsille lahjoja pitkin syksyä, jos löytyy hyviä tarjouksia. Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin, Sari :)

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!